tiistai 24. tammikuuta 2012

Vieraskynästä: Consumed Life

Päätin käynnistää ulomaalaisista blogeista hyvin tutun vieraskynä-sarjan, jossa silloin tällöin tarjoan sananvapautta myös muille. Urakan aloittaa oman bloginsa esittelyllä vanha ystäväni Sari, johon tutustuin 12 vuotta sitten aikana, jolloin tekst-tv:n kirjeenvaihtoilmoitukset olivat vielä kelpo kanava kavereiden hankkimiseen. Sari asui tuolloin pohjoisessa ja diggaili Michael Jacksonia, minä Keravalla ja palvoin koko nuoruuden kiihkolla Jimi Pääkalloa (voi juku!). Pitkälle on oneksi päästy ajoista, jolloin romaanin mittaiset kirjeet olivat jokaviikkoinen ilon aihe, mutta yhtenevät harrastukset näemmä on ja pysyy!

Heippa kaikille kurpitsahillon ystäville!

Elikkäs olen Consumed Life-blogin Sari ja minulla on kunnia kirjoittaa Pumpkin Jamin ihka ensimmäinen "vieraskynä"-postaus, ja siitä suuri kiitos Marille. Olin samantien messissä kun Mari pyysi minua kanssaan tämmöiseen yhteistyöhön. Marin idea oli siis että vierailisin täällä, esittelisin itseni ja blogini ja jakaisin jonkun reseptin hänen lukijoilleen. Täältä siis pesee!

Aloitin Consumed lifen kirjoittelun pari vuotta sitten ja täytyy sanoa että suurin inspiraatio taisi olla Mari, olinhan lukenut hänen blogiaan alusta asti ja homma vaikutti vallan mielenkiintoiselta. Rakkaus ruokaan minulla on ollut aina, ammatillinen alani liittyy myös aiheeseen, samoin kuin paremman puolikkaani, joka siis on ammatiltaan kokki. Kirjoitan blogiani englanniksi koska se on koti- ja opiskelukieleni, asuin 2004-2008 ulkomailla, Briteissä ja Australiassa. Yleensä myös etsin reseptejä englanniksi ja suurin osa keittokirjoistamme on englanniksi.

Kirjoittelu näiden kahden vuoden aikana on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, elämä on ollut hektistä opiskelun ja töiden tasapainottelua. Tietokoneella on kyllä arkistoituna kymmeniä ellei satoja kuvia ja postausaiheita mutta sinne ne on jääneet. Yksi suurimmista motivaattoreistani blogin pitämisessä on valokuvaus, se on ruuan ohella yksi suurimmista intohimoistani. Blogia pitämällä olisi siis tarkoitus kehittyä sekä kokkauksessa että kuvauksessa.


Mistä sitten bloggaan? Ruoka ja reseptit ovat tietysti pääasia, teen hyvin kasvispainotteista ruokaa ja silloin tällöin myös kalaa, liha ei kuulu ruokavaliooni lainkaan. Kaikenlaiset ruokakulttuurit kiinnostavat ja bloginkin makumaailma on laaja, kaikkea löytyy kotimaisesta brittiläiseen ja aasialaiseen. Inspiraatiota haen netistä eri paikoista, kirjoista ja lehdistä, ravintoloista ja matkoilta sekä mieheni pääkopassa sijaitsevasta reseptikirjastosta. Hyvin kätevää. :)

Pyrin välillä kirjoittelemaan viineistä ja antamaan omia suosituksiani eri ruuille, ja niitä saa ilman muuta kysellä kommenttienkin puolella. Olen jonkin verran opiskellut viinejä ja opin työssäni koko ajan lisää.
Tulevaisuudessa olisi hienoa kirjoittaa myös enemmän ravintolakokemuksista, syömme sentään melko usein ulkona. Blogiin pääsee myös matkaraportteja, siitä esimerkkinä elokuun Berliinin reissumme. Kunpa voisi matkustaa useamminkin! 


Seuraavaksi resepti, jota Marikin ehti jo ruinaamaan blogini puolella, julkaisen sen siellä englanniksi vielä myöhemmin. Resepti on hieman muunneltu oma versioni Maria Elian The Modern Vegetarian -kirjasta ja syy miksi kyseinen nide ylipäätään lähti mukaani stokkan alesta. Kokkasin tätä pääruoaksi sunnuntai-illallisella ja kehuja sain. Sopii siis vähän spessumpaankin tilanteeseen, ja tässä taas todiste siitä että kasvisruoka voi olla yllättävää, mielikuvituksellista ja ennen kaikkea sairrraan hyvää! Kokkeilkaapa vaikka itte.

Punajuurta, linssejä, herkkusieniä, pinaattia ja mozzarellaa nyyteissä
(4 annosta)

Inkivääri-vinaigrette:
1 cm tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi, hienoksi raastettuna
30 ml riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
75 ml seesamiöljyä
2 tl dijon-sinappia

Linssit:
225 g vihreitä linssejä
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli, pieneksi leikattuna
2 valkosipulinkynttä, pienennettynä
suolaa ja pippuria
korianteria, hienonnettuna

Sienet:(alkuperäisessä reseptissä käytettiin isoa portobellolajiketta, jota en lähikaupasta löytänyt joten herkkusienet saivat kelvata ja sopivat ihan hyvin)
rasiallinen herkkusieniä, puhdistettuna ja puoliksi pilkottuina
2 rkl oliivi- tai seesamiöljyä (tai voita jos olet herkkusuu)
suolaa
chilirouhetta

Kokoamiseen:
1/2 pussia tuoretta pinaattia
300g mozzarellaa paloiksi revittynä
200g kypsennettyä punajuurta
4 neliöpalaa leivinpaperia (38cm x 38cm)
4 leivinpaperinauhaa (38cm x 2cm)

1. Valmista vinaigrette sekoittamalla kaikki ainekset keskenään kulhossa.
2. Huuhtele linssit. Lämmitä öljy kattilassa, kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää linssit ja peitä vedellä. Kiehauta ja kypsennä miedolla lämmöllä n. 20 min kunnes linssit pehmenevät, vettä voi välillä lisäillä. Siivilöi linssit ja lisää inkiväärivinaigrette hetimiten. Mausta suolalla ja pippurilla sekä korianterilla.
3. Mausta sienet oliiviöljyllä, suolalla ja chilirouheella ja ruskista lämpimällä pannulla 3 minuuttia.
4. Lämmitä uuni 190 asteeseen. Paperineliöt kannattaa ensin kastella lämpimällä vedellä ja rutistaa, jolloin niistä tulee pehmeämpia ja nätimmän näköisiä. Asettele pinaattia pohjalle (imee muiden ainesten mausteet, mun oma lisäys!), päälle sienet ja linssit, punajuuri ja lopuksi mozzarella. Ota kiinni paperin kulmista ja sido yhteen leivinpaperinauhalla. Tämän voi tehdä etukäteen jos on vieraita tulossa, ja laittaa uuniin sopivalla hetkellä.
5. Laita nyytit uuninpellillä uuniin ja kypsennä 15-20 minuuttia kunnes ne ovat täysin lämpimät. Tarjoile rucolasalaatin ja kevyen punaviinin kanssa. Meillä oli sunnuntaina tän kanssa saksalaista Pinot Noiria joka ehkä vähän sai mun sukat pyörimään jaloissa. Hyvää ruokahalua!

Toivottavasti tämä vieraspostaukseni maistui teille, tervetuloa vaan vierailemaan luokseni Consumed lifen puolelle. Suunnittelun alla olevia tulevaisuuden postauksia ovet esimerkiksi macarons-keksit, munakoisorullat, erilaiset keitot, gado gado ja skonssit, sekä monet muut. Ylipäätään haluaisin lisätä omaa innostustani ja motivaatiotani tähän harrastukseen ja uudet lukijat varmasti auttaisivat asiaa. Kommentteja siis vain kehiin, suomeksi tai englanniksi!


5 kommenttia:

  1. Kiinnostava juttusarja! Jatkoa odotellessa. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan huippua! Mä oon miettinyt tätä vieraskynäilyä myös, mutta ihanaa, että se on todellakin toteutunut jossain blogissa! Aivan mahtia :) Jatkoa odotellessa!

    Ja kiitos siis uuden kiinnostavan blogin vinkkauksesya :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tyypit! En ole vielä ehtinyt miettiä, ketä seuraavaksi pyytäisin vieraskynään, mutta eiköhän jatkoa ole jossain vaiheessa tulossa :)

    VastaaPoista
  4. Nayttaa aivan mielettoman herkulliselta. Rakastan punajuurta. Ja ihana idea tama vieraskyna!

    VastaaPoista
  5. Katz: sanos muuta! Itsellänikin on tämä resepti vielä kokeilematta, mutten usko, että kauaan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...