maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuonna '12

Hyi yrjö. Miksi päässäni alkaa soida Eppujan Vuonna '85 aina, kun edes ajattelen koostepostauksen kasaamista? Ja miten muka voi olla jo vuoden viimeinen päivä? Vastahan oli heinäkuu, jolloin minä tein... öhmm... niiin... mitä ihmettä olen silloin puuhaillut? Taitaa siitäkin ajankohdasta olla sittenkin  enemmän aikaa kuin pari viikkoa (ja minulla dementtia).

Onneksi on tämä blogi, jonne edes tietyt asiat tallentuvat kronologiseen järjestykseen. Let's see, mitä täältä löytyikään.


Maailman makuja tuli tänä vuonna maisteltua näemmä Sri Lankassa (jonka surffiparatiisiin kaipaan niin, että sydän on pelkkä tuulessa tanssiva tyhjä paperipussi muistojen äärellä), Berliinissä (myös ikuinen ikävä, mein Liebsten), Riiassa ja Kreikassa. Useampikin reissukohde olisi kelvannut, etenkin tähän vuoden pimeimpään ajankohtaan, mutta toukokuussa tulostaan ilmoittanut mini-pumpkini pisti loppuvuoden suunnitelmat uusiksi. Kokonaisvaltaisesti ja rytinällä.

Vuoden ravintolakohokohta oli liioittelematta oma synttäridinnerini A21 Diningissa. Muita ihania löytöjä olivat Saariston kesäinen sunnuntabrunssi, porvoolaisen Bistro Sinnen lounas, Herttoniemenrannasta löytyvä paellaelämys sekä Helsingin kovimpien ravintolatulokkaiden Social Bulevardin maistelumenu ja Pure Bistron sienipuuro, joista en sitten kappas vaan blogannutkaan ikinä? Hyvä minä.  Tosin muuten vuosi 2012 olikin aikamoista kotoilun kulta-aikaa tai ainakin tuntuu, että söin ulkona melkein harvemmin kuin köyhinä opiskelija-aikoina. Tulevana äitinä voin varmaan vain uneksia muutoksista, mutta ehkä tuolla jossain tulevaisuudessa odottaa vielä asia nimeltä oma elämä.

Vuoden viiniksi minulla ei yllätys-yllätys ole ainuttakaan ehdokasta. Tuleva kevättalveni on kuitenkin pelastettu, sillä täytin juuri ennen joulua kaappini Alkon viimeisillä Kungfu girleillä. Joskus jälkijunakin on parempi kuin ei junaa ollenkaan.

Vuoden floppi taisi olla murheellinen leipäprojektini, mutta luulen, että sitä ei ole vielä haudattu kokonaan. Vuosi 2013 kuluu suurimmaksi osaksi äitiys- ja vanhempainvapaalla joten nythän sitä aikaa hitaalle leipomiselle vasta löytyykin! Vuoden Suuri Urakka oli puolestaan joulukalenteri, joka anasti aikani melko kokonaisvaltaisesti marraskuun puolivälistä aina jouluun asti.

 

Kuluneen vuoden googletetuimmat reseptit olivat ikuinen listaykkönen tomaattikeitto (vajaat 6000 hakua vuoden aikana!) sekä  joulun alla julkaistut luumurahka ja smetanasilli. Hakusanalla"pumpkin jam" ja sen eri muodoilla blogiin eksyi noin 4000 vierailijaa. Kuinkakohan moni niistäkin pettyi, kun täältä ei edelleenkään löydy kurpitsahillon ohjetta? Kaikista päättömimmiltä ja pervoimmilta hakusanoilta onneksi säästyttiin, huh.

Ruuanlaiton kannalta 2012 oli antava ja opastava. Tunnen kehittyneeni. Listasin vuoden omat suosikkireseptit ja suurimmat onnistumisen hetket kuukausittain seuraavanlaisesti:

Tammikuu: Hot Dog -sämpylät
Helmikuu: ceasarsalaatti
Maalskuu: pikkasen paremmat kalapuikot
Huhtikuu: tacot kookoskatkaravuilla, omenakurkkusalsalla ja cipotlekermalla
Tukokuu: appelsiininen vuohenjuustopasta
Kesäkuu: -
Heinäkuu: munakoisoa ja fetapolentaa
Elokuu: Nigellan minttusuklaakeksit
Syyskuu: Tuomaksen vegechili
Lokakuu: lämmin linssi-kurpitsasalaatti
Marraskuu: popcorn-suklaa
Joulukuu: imelletty perunalaatikko


2012 jää muistoihini hienona ja koko loppuelämääkin ajatellen erityisenä odotuksen vuotena, mutta uusi saa nyt tulla.  Tilaan siltä heti ainakin yhden synnytyksen, sillä näin kuusi päivää ennen laskettua ajankohtaa olo alkaa olla jo vähän pinkeä. Lisäksi toivon ja odotan uusia seikkailuja, kehitystä ruokakuvauksen saralla ja blogille paljon aikaa. Eiköhän niillä hyvä vuosi synny.

Tervetuloa 2013!


10 kommenttia:

  1. Tsemppiä loppumetreille ! Ja pieni varoituksen sana... älä ota stressiä MISTÄÄN kotihommasta tai leipomisesta. Aikaa joko on tai sitten sitä ei ole - riippuu tosi paljon tarjolla olevan unen määrästä :-) Toivotaan, että teillä kävisi tuuri ja tulossa on unten mailla viihtyvä pikku-kurpitsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No worries, oon tilannut helpon lapsen, joka nukkuu sen 20 tuntia vuorokaudessa ja antaa äitinsä kokata ja bloganta all day long ;D. Vai mites nää lastenhankintahommat menikään......

      Poista
  2. Kaikkea hyvvää ens vuojelle vauvan kanssa ja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Onnellista uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Hihh, tilauksessa yksi synnytys! Jäämme odottelemaan kesän koittaessa myös hyviä ohjeita Mini-Pumpkinin kaltaisille syöjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei saatiin joululahjaksi pari kirjaa vauvojen ja taaperoiden ruuista. Voin lainata niitä, koska ihan heti niitä ei kuitenkaan tarvia tässä osoitteessa.

      Poista
    2. Hei olispa kiva! Just mössäsin perunaa pakastimeen :) Saatamme tänään kohdata?

      Poista
    3. Eip kohdattu! Mutta kirjat odottavat täällä seuraavaa kertaa. :)

      Poista
  4. Just noin Mari ne lapsenhankintahommat menee. Mekin toivomme sinulle juuri sellaista lasta, jotta kuulemme sinusta säännöllisesti. Tsemppiä viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...