keskiviikko 5. joulukuuta 2012

LUUKKU 5: Hunajaiset päärynä-vuohenjuustocrostinit

Huomenna tanssitaan Suomen itsenäisyyttä ja syödään toivottavasti hyvin. Niin ainakin meillä tehdään.  Klassinen juustotarjotin on ollut perinteikäs ratkaisu linnanjuhlien kotistudioon, mutta myös erilaiset crostinit on todettu hyviksi sohvasyötäviksi. Tässä yhdenlainen täyteidea.



Yhdistin hunajalla makeutetut ja grillatut päärynät pehmeään vuohenjuustoon ja maustoin koko komeuden tuoreella rosmariinilla. Ihan super-hyvää! Mietin, että uunissa leipien päälle sulatettu brie-juusto voisi olla myös aikatosisikahyvää. Tosin mikäänhän ei estä valmistamasta crostineja useammilla täytevaihtoehdoilla. Päinvastoin! :)

HUNAJAISET PÄÄRYNÄ-VUOHENJUUSTOCROSTINIT (6- 8 hengelle)

1 maalaispatonki, ciabatta, tmv.
pehmeää vuohenjuustoa
2 isohkoa päärynää
juoksevaa hunajaa
tuoretta rosmariinia

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Viipaloi leipä ja paahda viipaleita uunin ylätasossa noin 5 - 7 minuuttia.

2. Leikkaa päärynä ohuiksi viipaleiksi. Paista/grillaa päärynöihin kaunis pinta joko parilapannulla tai  paistinpannulla.

3. Levitä pehmeää vuohenjuustoa paahdetuille leipäviipaleille. Asettele päärynät juuston päälle ja kaada jokaiselle leivälle tilkka juoksevaa hunajaa ohuena norona. Viimeistele hienonnetulla tuoreella rosmariinilla.


8 kommenttia:

  1. Nams, kuulostaapa herkulliselta. Olen jotenkin jumiutunut tuollaisten leipien täytteenä tomaatti-mozzarella-basilika-komboon. Eihän sekään tietysti koskaan huono ole, mutta ehkä ensi kerralla voisi kokeilla jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatti-mozzarella-basilikakin on kyllä ihanaa, muttajonkin ihanan pehmeän juuston ja makean hedelmän liitto on myös lyömätön. Kannattaa kokeilla! :)

      Poista
  2. AH, sinihomejuuston ja päärynöiden yhdistelmä on ikisuosikkimme esim. salaatissa kuluu. Varsinkin, kun saadaan päärynät pikkuisen karamelisoituina...

    VastaaPoista
  3. Juuh, tämä on hyvää. Murussa sain aivan turkasen ihanaa alkuruokaa, jossa oli vuohenjuustomoussea, päärynöitä ja leipää. Hunajaa ei ainakaan pahenna. Pitäisköhän viritellä kotioloissakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa täydelliseltä tuo Murun alkupala. Koskahan sinne saisi seuraavan vapaan pöytävarauksen? Toukokuussa?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...